Etusivulle    Museopuoti    Näyttelyt ja tapahtumat    Historia    Museon Tuki ry



Museorakennuksen historiaa




Vanhin Vahtisten tilaa koskeva merkintä löytyy Sauvon kirkonkirjasta vuodelta 1725 muodossa Wachtis. Omistajat sen jälkeen:
1747 Erik Cavander
1766 Magdalena Cavander ja Johan Johansson Lunden
Fredrik Lunden,edellisten poika
1816 Nils Caven
1818 Fredrik Rogelius
Israel Salmberg
1847 Berndt Viktor Fagerros
1867 Johan Adolf Hillebard
Otto Ferdinand Ottosson Pääkylä (Nieminen)
1884 Rosalia Charlotta Danielsson
1897-1906 Berndt Walfrid Fagerros
1906-1907 Johannes Karlsson ja Johannes Sundell
1907 Otto Winter
1908 Kalle Viktor Honka
1910 Emil Vilhelm Tuominen
1914 Emil Järvensivu
1917 Kaarle Oskari Nieminen
1925 Juhan Anton Valto
1952 Sauvon kunta
Kun Sauvon kunta sai Vahtisten päärakennuksen haltuunsa vuonna 1952, rakennusta käytettiin koulutilana. Rakennus oli 70-luvulla purku-uhan alla kunnes siihen päätettiin perustaa museo.





Näyttelyt ja toiminta museolla
1974 perustettiin museotoimikunta, jonka tehtävänä oli löytää museolle sopivat tilat.
1975 tutkija Jorma Reilander laati suunnitelman museon perustamiseksi.
1974-1978 päärakennusta kunnostettiin.
1978 Museon avajaiset. Oman näyttelyn lisäksi oli meriaiheinen taidenäyttely.
1979 "Vanhat lelut"
1980 "Silkkejä ja Shaaleja". Alsilasta siirrettiin savusauna museon mäelle.
1981 Teemana pellava eri muodoissa.
1982 "Villasta langaksi". Museo sai kelloseppä Ossi Saarannon jäämistöä lahjaksi
1983 "Tinatuopista messinkitorveen
1984 "Nelijalkaiset ystävämme", jossa esiteltiin erilaisia tuoleja.
1985 näyttelyssä Sauvon esihistoriaa ja vanhoja karttoja Sauvon 650-vuotisjuhlien kunniaksi.
1986 näyttelyssä esitettiin sepän ammattia ja työkaluja. Rajalahdesta siirrettiin Esan Miinan mökki museonmäelle.
1987 "Isoäidin garderobista"
1988 "Isoäidillä oli perhekin.
1989 "Ko faar ja muor reisuu lähtivä". Takakamarissa terveydenhoitovälineitä:
1990 "Vallan ankeleekei apukalui" Esan Miinan mökin avajaiset.
1991 "Kuuluuk mittää"
1992 "Ei taito taakaks ol" Esitettiin eri ammatteja.
1993 "Opin sauna autuas aina". Kerrottiin Sauvon koululaitoksen historiasta.
1994 "Sauvolaissi visitei kehrost hautta" Seurakunnan vanhat ruumisvaunut saatiin lahjoituksena.
1995 "Puhras puol ruokka vai"
1996 "Mummuni ja mun" esiteltiin uusia ja vanhoja esineitä rinnakkain.
1997 "Ajast aikaan" Näyttely myös Korvalan rauta- ja pronssikautisista löydöistä.
1998 "Leikki sijansa saakoon"
1999 "Naisihmisiä"
2000 "Naisihmisiä" uusittuna versiona.
2001 "Miehekäs museo" - sauvolaisten miesten tarinoita ja esineistöä.
2002 "Miehekäs museo" - sama aihe jatkuu uudistettuna.
2003 "Kaupan" käsiteltiin sauvolaista kaupantekoa.
2004 "Kaupan"-näyttely jatkui uudistettuna
2005 Kirkollista elämää Sauvossa ja Karunassa
2006 "Pykäämist"
2007 Sauvon soinnut
2008 Wanhaa sauvolaist maalaiselämää, näyttelyssä mukana öljyvärimaalauksia, sauvolaisista vaikuttajista 1900-luvulla
2009 "Kutomokoti ja nukkapuoti". Aini Suomen 40-vuotisjuhlanäyttely.
2010 Kesän 2010 näyttely "Sauvolaiset arjen sankarit". Arkisia sankaritarinoita Sauvosta eri aikakausilta.
2011 Leikki ja mökki
2012 Trampparullii ja pienhiuk muitki jutui
2013 Vintin kätköistä


        
Kellosepänhuone on museon pysyvä näyttely.          Aitta on Vahtisten tilan alkuperäinen rakennus.




        

Luhti: Isopaljon isäntä Jussi Kuusela lahjoitti            Savusauna: Alsilan isäntä Olavi Launto
Nuorisoseuralle luhtirivistöstään osan, joka              lahjoitti savusaunan ja se siirrettiin
siirrettiin Seuralan kentän viereen kotiseutu-           Vahtisiin vuonna 1980.
museoksi. Avajaisia vietettiin 1938 Nuoriso-
seuran kesäjuhlien yhteydessä. Museon
mäelle luhti siirrettiin vuonna 1979.


 


Miinan mökki: Rajalahden isäntä Pentti Parla
lahjoitti Esan Miinan mökin vuonna 1986.
Mökkiä koottiin vähitellen ja avajaisia vietettiin
vuonna 1990.


Miina
Sauvon museon pihapiiriin on siirretty Esan Miinan mökki, jonka tehtävänä on nimensä mukaisesti kertoa vuonna 1864 syntyneestä naisesta nimeltä Esan Miina, koko nimeltään Viktoria Vilhelmina Ström. Kutsumanimi tuli hänen isänsä, Rajalahden tilan torpparin Esaiaksen mukaan. Miinan äiti Klara oli miestään 17 vuotta vanhempi. Miinan isoveljen kohtalosta ei ole tietoa. Torpparit tekivät työtä isäntätaloonsa ja elättivät perheensä merestä, maasta ja yhdestä lehmästä saaduilla eväillä.

Miinaa ei päästetty elämässään helpolla, sillä kaikenlaista oli otettava vastaan. Miina synnytti aviottoman isättömän lapsen 22-vuotiaana, mutta lapsi eli vain kaksikymmentä päivää. Myöhemmin Miina avioitui Frans Emil Åkermanin kanssa ja pariskunta muutti Miinan vanhempien kanssa saman katon alle. Perhe kasvoi vuonna 1895 syntyneellä pojalla, joka sai nimekseen Emil Leonard. Perhe joutui kokemaan kovia erityisesti vuodesta 1903 lähtien, jolloin Miinan äiti Klara kuoli. Esan kohtaloksi tuli rampautua liikunta- ja työkyvyttömäksi, kun hän putosi isäntätalonsa myllyn portailta.

Miina menetti puolisonsa vuonna 1904 ja poikansa kymmenen vuotta myöhemmin. Molemmat kuolivat keuhkotautiin.

Naisihmisen elämä oli entisaikaan työteliästä, mutta Miinalla oli totisesti tehtävää turvatakseen toimeentulo isälleen ja itselleen. Hän oli vahva nainen ja oli onnekseen ollut nuorena Turussa silitys- ja tärkkäysopissa. Sillä taidolla hän hankki lisäansioita. Hän silitti miesten paitojen etumuksia, kauluksia ja kalvosimia sekä ikkunaverhoja yms. Myös kehrääminen kuului Miinan taitoihin.

Miina hoiti invalidi-isäänsä ilman mitään pyörätuoleja ja apuvälineitä.

Miinan elämässä oli tasaisempi ja taloudellisesti helpompi vaihe isän kuoleman jälkeen 1920-luvulla, jolloin hänelle tuli kortteeriin Lundenin Jussi Ahvenanmaalta. Miinan kotinurkilta oli alkanut hiekan kuljetus vastarannalle Paraisten sementtitehtaaseen. Näihin töihin Jussikin tuli. Kaikkia töitä ei tarvinnut enää yksin tehdä. Miina piti myös pientä puotia, josta työmiehet ostivat tupakkaa ja pilsneriä.

Esan Miina kuoli Sauvon kunnalliskodissa 93-vuotiaana vuonna 1957. Hänet on haudattu Sauvon kirkkomaahan.





Elokuvateatterin konehuone
Seuralan kiinteistössä sijaitseva vanhan elokuvateatterin konehuone liitettiin Sauvon kotiseutumuseon kokoelmiin vuonna 2000. Vuosia unohduksissa ollut konehuone löytyi sattumalta seuraintalon sähkötarkastuksen yhteydessä.
Konehuoneesta näytettiin elokuvia 1940-1960-luvuilla. Aseveliyhdistys näytti elokuvia
1940-luvulla Seuralan salin valkokankaalle. 1950-luvulla elokuvatoiminnan vastuu siirtyi paikalliselle VPK:lle. Elokuvabuumin innostamana Seuralan pihalle hankittiin puolustusvoimilta parakki, joka oli jäänyt Hankoon saksalaisten jäljiltä. Uusi elokuvateatteri rakennettiin seuraintalon päätyyn ja konehuoneen seinään puhkaistiin reikä elokuvien näyttämistä varten. Parhaimmillaan elokuvaesityksiä oli Sauvossa viitenä iltana viikossa.
Elokuvatoiminta lopetettiin kannattamattomana vuonna 1964, kun television yleistyminen oli houkutellut katsojat kotien olohuoneisiin. Talon päädyssä ollut elementtiteatteri purettiin 1970-luvulla. Sauvon Seurahuone Oy:n omistus oli siirtynyt kunnan omistukseen jo edellisen vuosikymmenen lopulla.


                        
1940-luvulla valmistettu ruotsalainen                Sauvoon tilattiin elokuvia esimerkiksi
Kinofa KP -elokuvakone.                                 suomalaisten elokuvien suurtuottajalta  
Kuva: Johanna Lehto-Vahtera,                               Suomen Filmiteollisuudelta (SF).
Sauvon kotiseutumuseo 2000.                                      Kuva: Johanna Lehto-Vahtera,
                                                                                 Sauvon kotiseutumuseo 2000.

Konehuone löydettiin lähes käyttöaikaisessa tilassaan. Huoneesta löytyi esimerkiksi kaksi elokuvakonetta, filmilehtiä, alan kirjallisuutta sekä kelalle jätetty filmi. Konehuoneen toisesta koneesta on jossain vaiheessa viety moottori, toisesta optiikka.
Elokuvakoneista vanhempi on saksalaisvalmisteinen Bauer ja uudempi Ruotsissa valmistettu Kinofa.
1940-luvulla käytössä oli vain Bauer, mutta VPK:n aloitettua elokuvaesitykset hankittiin rinnalle toinen kone. Bauerilla heijastettiin valkokankaalle esimerkiksi opetusfilmejä ja mainoksia sisältänyt alkufilmi ja Kinofalla varsinainen elokuva.
Molempien koneiden valolähde saatiin valokaaresta, joka syntyi kahden hiiliputken välille. Filmimateriaali oli tulenarkaa nitraattifilmiä. Filmien säilyttämistä varten konehuoneessa on puinen filmien säilytyskaappi. Filmikeloja kelattiin puiseen pöytään kiinnitetyllä käsikäyttöisellä kelauslaitteella.



  

© Museon Tuki ry